Jan-Olof Ullman

Toimitusjohtaja, Grund & Markplanering i Södertälje AB

Grund & Markplanering i Södertälje on kasvanut viime vuosina kohisten. Kuljetusliikkeen yhdeksästä autosta kahdeksan on DAF:n C85-mallia, ja ne kaikki on hankittu vuoden 2009 jälkeen. Lisäksi yrityksellä on yksi vanhempi DAF-malli vara-autona.

– DAF soveltuu todella hyvin urakointitoimintaamme, ja lisäksi se täyttää asiakkaidemme vaatimukset mm. ympäristön huomioon ottamisesta, perheyrityksen toimitusjohtaja Jan-Olof Ullman sanoo.

Yrityksen perusti Jan-Olofin isä vuonna 1989 yksin yhdellä autolla. Jan-Olof tuli mukaan toimintaan muutamia vuosia myöhemmin, ja samoihin aikoihin palkattiin yksi kuljettaja lisää.

– Meillä oli melko pitkään kolme autoa. Toimintamme nousi uudelle tasolle vuonna 2005, ja siitä lähtien olemme kasvattaneet liikevaihtoamme neljästä miljoonasta noin 20 miljoonaan kruunuun, Jan-Olof Ullman kertoo.

Mikä on kasvunne salaisuus?
– Se, että olemme olleet ahkeria ja saaneet isoja asiakkaita, jotka tilaavat meiltä paljon kuljetuksia. Henkilökuntamme on oma-aloitteista ja lojaalia, mikä on vaikuttanut merkittävästi menestykseemme.

Puhuessaan isoista asiakkaista Jan-Olof viittaa ennen kaikkea NCC Ballastiin. Grund & Markplanering on kokonsa puolesta yksi kyseisen yhtiön pienimmistä alihankkijoista kahdellatoista työntekijällään, mutta samalla yksi suurimmista, jos tarkastellaan yrityksen NCC:lle kuljettamia määriä. Kiitos tästä kuuluu suurelta osin DAF:lle.

– Hankimme ensimmäiset kaksi DAF-autoamme vuonna 1997. Sen jälkeen olemme vaihtaneet vanhoja autoja uudempiin ja samalla laajentaneet ajoneuvokapasiteettiamme saman merkin autoilla.

NCC-projektin kolmella pilottiautolla polttoaineenkulutus on vähän alle kolme litraa kymmenellä kilometrillä. – Tämä johtuu pitkälti siitä, että olen valinnut 410 hevosvoiman voimakkaamman moottorin.

Jan-Olofin mielestä myös 4,2 metrin akseliväli on etu kilpailijoiden normaaliin 4,3 metrin akseliväliin verrattuna.

– Lyhyemmän pyörävälin sekä toisen ja kolmannen akselin pidemmän välin ansiosta on autolla sama kuormakapasiteetti kuin autolla, jossa akseliväli olisi 4,3 m. Nyt auto on lyhyempi ja sen kääntösäde huomattavasti parempi.

Jan-Olof mainitsee hyviksi puoliksi myös hyvät jalansijat ohjaamoon noustessa, korkean maavaran sekä mukavan hytin.

– Hytistä on erittäin hyvä näkyvyys, mikä on tärkeää kuljettajillemme, Jan-Olof toteaa lopuksi.